Aamuaurinko nousi. Se säihkyi punaisena kuin veri joka nousi ylemmäs ja ylemmäs kunnes se oli liian kirkas katsottavaaksi. Erica huokaisi ikkunan edessä nähdessään sinisen planeetan alhaalla. Koko asema alkoi heräillä ja ulkoa kuului kiivaita askelia. Ericalla ja hänen siskollaan Ebonylla oli oma huoneisto sillä he kuuluivat aseman kermaan. Heillä oli huoneessaan jopa oikea vesisuihku, suurta yleellisyyttä jota ei monella muulla tällä asemalla ollut. Erica katseli vielä hetken kädet puuskassa aurinkoa joka loisti kaukana avaruudessa ja mietti mitä ihmiset maapallolla tälläkin hetkellä tekivät. Hän ei itse ollut käynyt tuolla kuolevalla planeetalla kuin silloin kun hän syntyi. Tästä tyttö ei kuitenkaan muistanut mitään. Hän oli ollut viiden vanha kun hänet oli otettu toiseen perheeseen jossa hänellä oli jo valmiina vuotta nuorempi sisko Ebony. Erica ei muistanut biologisista vanhemmistaan mitään, mikä oli aika outoa sillä tyttö oli ollut jo viisi vuotias kun hänet oli adoptoitu. Tyttö oli vain löydetty maasta, yhden tuhansista orpokotien kynnykseltä. Melkein heti oli perhe tullut ja vienyt hänet kotiinsa. Erica tunsi olevansa todella onnellinen. Hän ei edes halunnut ajatella mitä olisi käynyt jos hän ei olisi päässyt tähän perheeseen. Nyt tälläkin hetkellä hän taistelisi maapallolla elämästään, kun taas täällä kaikki oli niin helppoa.

Ebony heräsi siihen, että hänen adoptiosisarensa Erican huoneesta kuului liikuskelua. Ebony käänsi tuhahtaen kylkeään. Hän vihasi aikaisia herätyksiä. Itseasiassa tyttö ei voinut käsittää miksei koulun tunnit voineet alkaa vasta illalla. Ebony oli juuri tänä kolmantena vuosineljänneksenä aloittanut opintonsa aseman suuressa akatemiassa. Hänestä oli määrä tulla asianajaja, se olikin ollut hänen toiveammattinsa vuosia. Hänen perheensä oli myös pitänyt itsestäänselvyytenä että Ebony kouluttautuisi korkeasti. Eikä tyttö olisi osannut ajatellakaan tyytyvänsä perusopintoihin. Lopulta Ebony huokaisi ja nousi ylös. Hän avasi raolleen ikkunassaan roikkuvat sälekaihtimet ja päästi auringon punertavan valon syöksymään huoneeseensa. Hän raahautui nopeasti suihkuun ennen kuin Erica ehtisi valloittaa sen ties kuinka pitkäksi aikaa. Suihkun jälkeen Ebonyn olo olikin jo paljon pirteämpi. Hän harjasi pitkät punertavat hiuksensa ja tutki vaatekaappiaan uteliaana ja miettiväisenä. Laajasta pukuvalikoimastaan huolimatta hän päätyi tuttuihin mustiin reisitaskuhousuihin ja kireään pooloon.

-Ebony? Kuului tuttu ääni pienestä kaiuttimesta joka oli tytön kirjahyllyllä. Se oli hänen äitinsä Kylien ääni. -Oletko jo hereillä?
-Olen, Ebony sanoi ja etsi kiroillen kadonneita aurinkolasejaan.
-Sitten pian aamupalalle. Kello on jo paljon, Kylie sanoi käskevällä äänellä ja vaikeni sitten.
Ebony tuhahti ja lähti suunnistamaan kohti ruokailuhuonetta.

-Te olette aina myöhässä... Joku päivä te joudutte vielä ongelmiin myöhästelynne kanssa..., Kylie mankui. -No niin ette edes ehdi aamupalaa syömään...
Kylie tunki suuren voileivän Ebonyn käteen ja kaski banaania Ericalle.
-Syötte sitten puoliksi... Ja koulussa ei sitten osteta mitään roskaruokaa! Kylie vielä varoitteli tyttöjen häipyessä ulos huoneistosta.
Pitkä harmaa käytävä jatkui pitkälti eteenpäin ja sen kävelyyn meni joka aamu muutama minuutti.
-Äiti ei oikein taida tajuta että olemme jo aikuisia, Erica marmatti mutta söi kuitenkin banaanin kiltisti. Ebony haukkasi äkkiä leipäänsä ja heitti sen sitten roskikseen, joka oli käytävän keskellä.
-Eikä hän ikinä muista ettemme syö aamupalaa. Emme ole sitä syöneet varmaan kymmeneen vuoteen, Ebony sanoi vielä ja riisti toisen banaanin Ericalta.
-Niin juuri! Erica mumisi suu täynnä banaania.

Tytöt saapuivat suureen halliin joka oli yhtä harmaa kuin käytävä jota he olivat kävelleet. Hallissa oli suuri ihmisvilinä. Halli oli pyöreä ja ylhäällä oli pieni kaide ja kulkuväylä yläkerran huoneistoihin ja kauppoihin. Keskellä suurta ympyränmuotoista huonetta oli pieni suihkulähde jonka ympärillä oli erilaisia kasveja, aseman pieni puutarha. Asemalla oli suurempikin puutarha, joka oli halkaisijaltaan noin viiden kilometrin pituinen, siellä kaikki asukkaat saivat käydä virkistäytymässä.
-Hei ystäväni, kuului hiljainen ääni tyttöjen takaa.
-Hei Gatar! Ebony huudahti ja lausui nimen virheettömästi mukaanlukien pienen kurkkuäänen nimen alussa. Gatar oli andromedalainen tyttö joka asui myös asemalla. Andromedalasiet olivat ensimmäinen rotu jonka kanssa ihmisillä alkoi olla kanssakäymisiä. Andromedalaiset olivat hyvin samannäköisiä kuin ihmisetkin, ainoastaan heidän keltaisena kiiltävä iho ja silmät olivat olleet suuri ihmetyksen aihe rotujen kohdatessa. Mutta nyt yli kolmensadan vuoden jälkeen ihmiset ja andromedalasiet olivat jo tottuneet toisiinsa. Gatar oli kuin kuka tahansa tavallinen andomedalainen; kaunis nuori nainen jolla oli kullan keltaiset hiukset lantiolle asti. Joskus harvoin joillekin lapsille saattoi tulla punaiset silmät joita ihmiset (eri toten kristillisuskonnolliset lahkot) pitivät saatanallisena merkkinä. Nuo ajat olivat jo ohi mutta tiettyä hämmennystä ne aina aiheuttivat useimmissa ihmisissä.
-Hei Gatar, Erica huudahti ilman tuota hienoa kurkkuääntä.
Gatar hymähti tytöille ja he lähtivät kaikki kolme kohti suurta kaksoisovea jonka takana olisi kolmekymmentä luokkaa joissa oli yhteensä noin kuusisataa nuorta opiskelemassa parhaiden opettajien johdolla. Tytöt avasivat oven ja hiljainen musiikki kuului heidän korviinsa.
-Joillain on taas musiikkia, Ebony sanoi ja hänen silmänsä alkoivat kiiltää.
-Sinä sitten jaksat hehkuttaa sitä, Erica sanoi tuhahtaen. -Mikset lähtenyt musiikkialalle?
-Hah! Luuletko että isä olisi sitä hyväksynyt? Ebony kysyi.
-No niin mutta silti, Erica sanoi ja lähti suunnistamaan kohti omaa luokkatilaansa.

Myös Gatarin ja Ebonyn tiet erosivat. Ebony istahti omalle paikalleen pienehköön auditoriomaiseen luokkaan. Hän oli oikeastaan iloinen että heillä oli kunnon opettaja eikä tietokoneohjelma kuten muutamia vuosia sitten oli ollut. Korkealle arvostetut asiantuntijat olivat todenneet että tietokoneohjelma ei voinut korvata elävää olentoa opettajana, ja näin ollen oli vanhaan malliin palattu. Ebonyn silmät välähtivät hiukan kun opettaja astui auditorioluokkaan. Pitkä ihmismies oli monien opiskelijatyttöjen suosiossa, eikä suotta. Hän oli pitkä ja varsin lihaksikas. Hänellä oli ruskeat silmät ja mustat puolipitkät hiukset. Opettaja Orion Warwick oli Ebonyn vuosikurssilaisten pääasiallinen opettaja eikä kukaan tytöistä valittanut. Ebony seurasi kiinnostuneena miehen selostusta ihmiskunnan lakikäytännön historiasta. Itseasiassa suurin osa varsinaisesta asiasta meni Ebonylta ohi korvien, mutta tyttö ei pahemmin jaksanut stressata asiaa.

Ruokatunnilla Ebony kohtasi jälleen Erican ja Gatarin. He menivät istuskelemaan suurelle puutarha-alueelle, sillä jokainen tytöistä viihtyi siellä kaikkein parhaiten. Gatar söi omenaa ja pudisteli päätään Ebonyn hehkutukselle opettaja Orion Warwickista.
-En käsitä miten se mies vetoaa minuun, Ebony itseasiassa hämmästeli omaa reaktiotaan. -Eihän hän ole edes minun tyyppiäni...
-No ei olekaan, Erica sanoi. -Miten sinä saatat hairahtua häneen? Hänellähän on pitkät hiuksetkin...
-Ne ovat vain puolipitkät, Ebony korjasi. -Ja sinun himosi niitä pitkähiuksisia kohtaan kyllä tunnetaan. Minä en kyllä voi tajuta sitä vieläkään...
-Tiedän sen, Erica sanoi ja hymyili viattomasti.
-Miten sinä sitten Patrickiin sorruit? Gatar kysyi Ericalta.
Erica oli jo pitkään seurustellut Patrick -nimisen nuoren miehen kanssa ja erityisesti tyttöjen isä, Eric Fontrel, oli tyytyväinen tähän suhteeseen. Patrick oli komea, fiksu, koulutettu ja hänellä oli korkeassa asemassa oleva perhe.
-No mutta onhan Patrick ihan hyvännäköinen, Erica puolusteli. -Eikä hänelle pitkät hiukset sopisikaan. Se vaalea pörrötukka on paljon hauskempi...
-Ota sinustakin sitten selvää, Ebony tuhahti ja antoi katseensa seurata ohi kulkevia ihmisiä ja muun rotuisia olentoja.
-Taidat vain olla kateellinen? Erica naurahti.
-Tottakai olen kateellinen! Sinulla on komea rikas mies ja minä vain näen märkiäunia opettajastani! Ebony huudahti turhautuneena ja huomasi Orion Warwickin katsovan häneen toinen kulmakohollaan
-Mielenkiintoista, mies sanoi ja vinkkasi silmää Ebonylle.
-Herran jumala! Näitkö? Hän vinkkasi sinulle silmää! Erica kuiskasi kauhuissaan punastuneelle Ebonylle.
-Ehkä hänellä vain meni jotain silmään... Gatar sanoi pessimistiseen tapaansa.
-No tuo ei kyllä ollut mikään roska! Erica huudahti innoissaan. -Nyt vain isket se itsellesi!
-Isken... Opettajan? Älä unta näe.
-Sehän on ihan helppoa, menet vain kähisemään hänelle jotain unistasi... Ehdotat unisesi livetoteutusta..., Erica hihitteli.
-Äh ole hiljaa! Ebony puuskahti.
-Hei kamut, onks teil joku probleema tai jotain? Kuului huudahdus ja tyttöjen uusi ystävä Orlando huudahti. Orlando oli tullut asemalle joitakin kuukauisa sitten ja hän oli heti alkanut kaveeramaan tyttöjen kanssa. Gatar ja Orlando eivät tulleet hirveän hyvin toimeen jostain kumman syystä mutta se ei nelikon seurustelua häirinnyt. Orlando oli ihmispoika, mustaihoinen ja suuri suinen.
-Hei tuolta tulee joku... Joku jota en välitä tavata, Orlando kuiskasi Ebonylle.